1.6.2013

Tilaustöitä ja unelmia

Jotta tämä muu bloggaus ei ihan vallan unohtuisi, niin laitan viimein esille koruja, joita olen tehnyt tilaustöinä, lahjaksi tai jotka on ostettu "kotikaupasta" ennen kuin ne ovat ehtineet edes nettimyyntiin asti. Bloggaajana pitäisi ehkä hävetä sitä, että suurin osa julkaisuistani on viime aikoina ollut myyntikoruja. Laitan nykyään ilmoitukset uusista osista ja muusta toiminnasta nopeiten Tiana X:n Facebook-sivulle ja omaan Instagramiini, joten valitettavasti niiden osalta päivitys täällä on jäänyt.

Unelmani olisi perustaa ihan oikea nettiputiikki (vaikkakin sekin harrastuksena), mutta nykyisillä hinnoilla sitä ei ole kannattanut tehdä. Valitettavasti en raaski laittaa yli viittäkymmentä euroa kuussa kaupan ylläpitomaksuihin. Ilmaisputiikkien toimintaan taas en luota, joten tämän hetkinen toiminta on siihen nähden ihan hyvä vaihtoehto. Kuka tietää, ehkä joskus...

"Kotikauppakin" on laajentunut parin vuoden aikana ja vien jo aika paljon tilaa hyllyistä. Toinen unelma olisikin saada ihan oma pieni koruhuone, johon voisin saada myös työpöydän. Muuttotoiveet ovatkin ajankohtaisia, koska saimme vuokrattuna olleen kaksiomme myytyä ja nyt on tiiviisti metsästyksen alla isompi oma asunto.


Kuvat:
1. Äitienpäivälahja äidilleni, avattavan riipuksen sisällä on poikani kuva
2-3. Kotikaupasta myyty kaulakoru
4. Tilaustyönä morsiamelle tehty kaulakoru-rannekorusetti, josta samanlainen rannekoru lähti myös kaasolle
5. Tilaustyönä tehdyt avainnauhat firman logon väreillä
6. Tilaustyönä tehdyt korvakorut
7. Tilaustyönä tehty avainnauha







2 kommenttia:

  1. Ihania koruja oot tehnyt, kauniita väriyhdistelmiä. Suloisia korviksia. Mutta toi äitienpäivälahja äidillesi on upea, ihan kuvausasettelua myöten! Että oot keksinyt laittaa pojun kuvan medaljonkiin - mahtavaa, äitisi on varmasti ollut onnessaan saadessaan tuon korun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ellieli! Äidin korussa onkin rakkaus mukana. Kyllä oli mieluinen lahja. Piti vain muistuttaa, että kai huomasi, että riipus aukeaa. Kommenttina tulikin sen jälkeen, että ilmankos se lämmitti rintaa niin mukavasti. Poju <3

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...