15.7.2013

Kotiutumista ja sisustuskärpäsen puremia

Muutto on saatu hoidettua ja pikku hiljaa on tullut kotiuduttua uuteen asuntoon. Periaatteessa koti on usein vaihtunut aina siinä vaiheessa, kun loputkin tavarat siirtyvät muuttoautossa. Epäilin olevani hieman ikävissäni keskustasta muuton takia, mutta niinpä ei käynyt. Uusi paikka ihmetyttää ja ihastuttaa.

Parissa viikossa tuli saatua myös työhuone maalattua ja sisustettua. Valitsemani huoneen seinän alkuperäinen väri oli vihreä ja se ei aivan silmääni miellyttänyt. Kulumaakin oli sen verran, että päätin maalata ennen virallista muuttopäivää. Kyllä kannatti, nyt olen todella tyytyväinen lopputulokseen, bungalow-harmaaseen seinään.

Ei tässä vieläkään ota uskoakseen, että yksi unelma tuli saavutettua ja sain oman työhuoneen. Nyt ei tarvitse joka kerta keräillä kamoja pois ruokapöydältä (viikon jälkeen siitä, kun niitä on käyttänyt).

Omassa huoneessa sai myös omistautua sisustussuunnittelulle. Ostin kaikki huonekalut Ikeasta. Suunnitelmaa tein kuvien ja kuvankäsittelyohjelman avulla jo ennen muuttoa. Toki muutamia muutoksia tuli, kun huoneen mitat eivät olleet vielä tarkkaan tiedossa. Pääasiassa kaikki kuitenkin toteutui. Sain mm. kummallisen, mutta jollain tapaa silmää miellyttäneet Popptorp-tuolin. Tuolia piristin vielä huulityynyllä, joka kieltämättä ensinäkemältä aiemmilla shoppailukierroksilla oli aiheuttanut enemmän hirvitystä. Niin se mieli muuttuu. Lopputulos tuolin kanssa yhdessä oli lähes dalimainen. Dalin teoksista olen aina pitänyt, joten mikäs se sopivampaa luovuutta vaativaan huoneeseen.

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!

    Voi kuinka ihanat pinkit piristet työhuoneessasi. Väriä on just sopivasti, eikä se kuitenkaan hallitse liikaa. Tuoli huulityynyineen on magee!

    Oma työhuone on kyllä ihan mahtijuttu, mulla on yhdessä huoneessa vain pöytä, joka sekin on auttamattoman pieni. Aina pitää levittäytyä ympärille, kun helmilaatikoita on pinossa päällekäin ja just sieltä isoimmasta alimmasta aina tarvii jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus en ajatellut käyttää pinkkiä sisustuksessa yhtään, vaikka se lempiväri onkin, mutta niin vain viime aikoina on ostettu fuksian väriset verhot valkoisten ja ruskeiden sekaan olkkariin (miehen hyväksymät :D) ja koruhuone sai pinkin kajon.

      Minä levittäydyin ennen ruokapöydälle ja olohuoneen lattialle, mistä tuli aika usein sanomista. :D Onneksi on nyt oma huone, jossa saa levitellä rasioita niin kuin tarve vaatii.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...